Pakkausjätteen erilliskeräys kasvattaa lajitteluintoa ja keräysmääriä Suomessa

Kolmen vuoden sopimuskauden tulokset osoittavat suomalaisten aktiivisuuden muovi-, kartonki-, metalli- ja lasipakkausten lajittelussa.

Erilliskeräyspalvelun tuominen yhä useammalle rivi- ja kerrostalokiinteistöille koko Suomen kattavasti, on lisännyt huomattavasti lajitteluintoa, mikä näkyy myös keräysmäärien kasvussa. Tilastovuodet 2024 ja 2025 ovat keskenään vertailukelpoisia, ja viime vuonna jokaista suomalaista kohden kerättiin pakkausjätteitä 28,54 kiloa. Kasvua edellisestä vuodesta oli yli puoli kiloa asukasta kohden, eli suomalaiset ovat olleet aiempaa ahkerampia lajittelemaan pakkausjätteitä keräysastioihin.

Määrä kasvanut ja laatu parantunut

Kotipihojen pakkausjäteastioihin lajiteltiin vuonna 2025 yhteensä 83 017,3 tonnia pakkausjätteitä (vuonna 2024: 80 617,7 tonnia). Rinki-ekopisteisiin ja kuntien täydentäviin aluekeräyspisteisiin kerättiin 65 258,5 tonnia pakkausjätettä (vuonna 2024: 63 454,7). Kiinteistökohtaisen pakkauskeräilyn yleistyminen ei ole vähentänyt Rinki-ekopisteiden suosiota. Pakkausmateriaalien lajittelu kiinnostaa niin talouksia, joissa on kiinteistöllä omat keräysastiat, kuin niitäkin, jotka vievät pakkausjätteensä ekopisteille. Keräysmäärät ovat kasvaneet yhtä hyvin sekä kiinteistöillä että ekopisteillä, noin 3 %.

Kasvun ohella myös lajittelun laatu on parantunut – pakkausjätteet lajitellaan entistä huolellisemmin oikeisiin keräysastioihin. Tulokset osoittavat, että suomalaiset suhtautuvat lajitteluun vastuullisesti ja innokkaasti.

”Pakkausjätteiden keräysmäärän kasvu on erittäin ilahduttavaa. Lajitteluaktiivisuudessa on kuitenkin vielä parantamisen varaa. Yhä useamman tulisi aloittaa tai tehostaa pakkausjätteiden lajittelua. Lajittelu ja kierrätys tuottavat konkreettista hyötyä ympäristölle ja koko yhteiskunnalle” sanoo Suomen Pakkaustuottajat Oy:n toimitusjohtaja Pekka Tommola.

Kierrätystavoitteisiin vielä kirittävää

Hyvistä tuloksista huolimatta parannettavaa yhä on; nykytietojen mukaan 10 muovipakkauksesta lajitellaan 3–4, mutta kierrätystavoitteiden saavuttamiseen tarvittaisiin 8.

Lajitellut pakkausmateriaalit kerätään ja puhdistetaan, minkä jälkeen ne jalostetaan uusioraaka-aineiksi. Näitä uusioraaka-aineita käytetään uusien muovituotteiden, kartonkipakkauksien tai metalliosien tuotannossa. Materiaalikierrätys vähentää neitseellisten raaka-aineiden tarvetta, energiankulutusta ja edistää kiertotaloutta, kun materiaalit saavat uuden elämän uusissa tuotteissa.

Kunnat ja pakkausten tuottajayhteisöt ovat järjestäneet pakkausjätteiden keräystä kiinteistöillä koko Suomessa lähes kolmen vuoden ajan valtakunnallisen yhteistyösopimuksen mukaisesti. Sopimus solmittiin jätelain vaatimusten täyttämiseksi, ja sen myötä on kehitetty myös neuvontaa, viestintää ja keräyksen seurantaa.

Lähde: Suomen pakkauskierrätys RINKI Oy:n ylläpitämä tilasto

Lisätiedot medialle:

Timo Hämäläinen, johtava asiantuntija, Suomen Kiertovoima ry KIVO (Kiinteistökohtaisen pakkausjätteiden keräämisen kunta-tuottajasopimuksen seurantaryhmän sihteeri)

050 442 2371

timo.hamalainen@kivo.fi