
Pohjoismaissa 30 miljoonan ihmisen arjessa jätteiden lajittelua tukevat yhteiset jätekuvakkeet. Suomessakin myytävissä pakkauksissa on näkynyt lajittelua ohjaavia symboleja, ja samat kuvakkeet löytyvät noin kahden miljoonan suomalaisen roskiksista.
Suomen Kiertovoima ry KIVO hallinnoi ja ohjaa pohjoismaisten jätekuvakkeiden käyttöä jäteastiamerkinnöissä Suomessa. Järjestelmä vastaa EU:n komission tavoitteeseen: tarvitsemme yhdenmukaisen eurooppalaisen jäteastioiden merkintäjärjestelmän, joka auttaa kuluttajia lajittelemaan oikein ja siten nostaa kierrätysastetta.
Pohjoismainen jätekuvakejärjestelmä on käytössä kaikissa Pohjoismaissa sekä osassa Baltian maita. Tanskassa käyttäytymismuotoilun menetelmin kehitetty järjestelmä on testattu ja todettu toimivaksi. Lisäksi järjestelmän oikeuksia hallinnoiva EUpicto on tarjonnut sen EU:lle maksutta kaikkiin maihin laajennettavaksi.
Nyt EU:n komissio on kehittänyt järjestelmästä huonomman, kalliimman ja testaamattoman kopion. Mikäli sillä korvataan Islannissa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Latviassa ja Liettuassa käytössä oleva järjestelmä, tietää se kaikkiin maihin kymmenien – jopa satojen miljoonien turhia kustannuksia.
Samalla rikottaisiin EU:n omia selkeitä periaatteita sääntelyn yksinkertaistamisesta:
Toimivan järjestelmän korvaaminen luo kustannuksia – lisäämättä kierrätystä. Se ei ole sääntelyn yksinkertaistamista. Päinvastoin.